Hyvätapainen virkamies

- Oletko koskaan tavannut oikein hyvätapaista virkamiestä, mies kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. Se oli avaus uuteen keskusteluun.

Pitkään siinä oli jo turistu. Kolmekymppinen, siivonoloinen nahkatakkimies valkoisessa kauluspaidassa oli istahtanut kantapöytääni. Miehellä oli lippu illan Kalpa-matsiin, mutta sen alkuun oli vielä aikaa. Mies oli nuorempaa sukupolvea, mutta oivalsi heti, kun tokaisin, että sehän oli kuin Aapelin novellista, se kysymys nimittäin.

Tarinaniskennän lahjaa juttukaverillani oli, ja puhealalla hän toimikin, teleinsinöörinä. Työnsä merkeissä hän oli matkustellut vähän siellä ja täällä.

- Tämä sattui Andhra Pradeshissa, ylätasangolla, lähellä Hyderabadia, mies sanoi ja siemaisi oluttaan.

- Jaa, sanoin ja yritin hahmottaa karttaa kansakoulupohjalta. Olikohan Kiplingiä tullut luettua joskus poikavuosina.

- Siellä vielä törmää vanhoihin, aataminaikaisiin perinteisiin, kaveri jatkoi. Pilkettä oli silmäkulmassa.

- Niin varmaan, sanoin antaakseni tarinalle tilaa. Kiinnostunut saa olla, mutta ei utelias. Mies kertoi jykevistä maisemista, viidakon tyrmäävistä tuoksuista ja taivaanrannan väreistä. Oli kuulemma erilaista.

- Vieraanvaraisuus on ylitsepursuavaa, mies jatkoi. Hän oli ollut konsernin toimeksiannosta selvittämässä laajentumista. Piti kartoittaa kunnallistekniikka ja logistiikka, tutustua oppilaitosten tasoon ja varsinkin lainsäädäntöön, jopa perinteisiin, mies luetteli ja naputti sormillaan pöydän kantta. Kongressipuoluetta edustava paikallinen sihteeri oli asetettu hänen avukseen. Urakkaa siinä olikin.

- Oliko hyvätapainen virkamies, puutuin puheeseen. - Heheh, joo, mies vahvisti.

Kahdestaan oli kierrelty ja haastateltu asianomaisia virkailijoita, tutkittu tilastoja, mies kertoi. Pykäläviidakko oli läpipääsemätön, oikeuslaitos enemmän kuin farssi ja vastuu painoi. Kaksi hikistä viikkoa huhkittiin aamuvarhaisesta iltapimeään. Kun ohjelma oli viety läpi, sihteeri halusi tarjota illallisen kotonaan. Mikäpä siinä. Mies otti hotellissa suihkun ja vaihtoi puhdasta ja hieman juhlavampaa ylle.

Virkamies esitteli talonsa ja perheensä. Vaimo oli tyypillinen pyöreähkö kotirouva moninkertaisessa kietaisuhameessaan, täplä otsassa niin kuin miehelläänkin kotona. Niitä on erivärisiä, mies tarkensi. Tämä oli punertava, ja samanlainen merkki oli tyttärelläkin. Tämä oli juuri täyttänyt kahdeksantoista, isäntä esitteli. Oikein ihastuttava tyttö olikin perinnepuvussaan, kilisevät hopeiset renkaat ranteissa niin kuin äidillään.

Istuttiin iltaa, juteltiin ja naiset tarjoilivat syötävää ja juotavaa. Lattialla istuttiin tyynyjen varassa, mies kuvaili, matalan pöydän ympärillä. Sormin syötiin, vastapaistetun, vaalean, ohuen leivän kanssa. Se toimitti lusikan virkaa.

Millaisen raportin aiot esittää, isäntä vaivihkaa uteli. Ei ihan suoraan kysynyt, vaan kautta rantain johdatteli. Että olisiko myönteistä enemmän kuin kielteistä. Vastailin mitä vastailin, mies kertoi. Ongelmia on, mutta nehän ovat voittamista varten. Isäntä nyökkäili. Eihän maailma onneksi vielä valmis ole.

- Tuli myöhä ja tein lähtöä, mies kertoi. Älä suotta hoppuile, isäntä ehdotti. Löytyy heiltäkin vieraalle sija.

- Eihän minulla hotelliin mikään hinku ollut, juttukaverini jatkoi ja sytytti pikkusikarin. - Olisihan se vaihtelua.

Laitettiin yösija, naiset petasivat. Huoneen keskelle nostettiin paksu matrassi ja siihen taiteiltiin lisäpatjat, valkoiset lakanat ja kuvioidut peitteet.

Sillä aikaa isäntä vei vieraan kuistille. Kuu oli noussut taivaanrannalle. Se oli nouseva kuu, eri asennossa kuin täällä meillä, mies piirsi sormellaan. Tuoksut olivat heränneet illan viileydessä, ja isäntä kakisteli kurkkuaan. Nuorella miehellä on varmaan ollut yksinäistä? - No jaa, konsultti kertoi vastanneensa. Hän piti kertomuksessa tauon, puhalsi savurenkaita ilmaan ja katsoi miettiväisenä niiden perään. Televisio nurkassa oli juuttunut ostoskanavalle, mumisi siellä omiaan.

Isäntä puristi kevyesti käsivarresta, konsultti jatkoi. Hän teki aina niin, kun oli tärkeää asiaa. Vaimon kanssa on puhuttu, isäntä aloitti. Oikein onnellisia ollaan, kun vieras saatiin käymään, isäntä kierteli ja kaarteli surisevalla, naksahtelevalla englannillaan. Siitä ei puoliakaan ymmärtänyt tärkeimmissä kohdissa. Että vieras olisi tyytyväinen, siitä isäntä oli huolissaan ja jatkoi, että heillä olisi nyt suotuisa tilanne perheessä.

He eivät tyrkyttäisi, isäntä jatkoi matalalla äänellä, mutta sellainen mahdollisuus olisi, että vieras voisi ottaa tyttären viereensä yöksi vuodetta lämmittämään.

Konsultti vilkaisi minuun kuin tarkistaen tajusinko. - Mitäs sinä siihen, kysyin. Olin kieltämättä valpastunut.

- Suu hieman loksahti, konsultti maistoi rauhallisesti lasistaan. - Tytär ei siitä mitenkään säikkyisi, isäntä vakuutti. Hänellä on sulhanen naapurikylässä, joka silloin tällöin yöpyy heillä hänkin. Häitä valmistellaan.

- Minä olin tapahistoriaan tutustunut työni puolesta, mies jatkoi. - Tiesin ruhtinaat, vasallit ja kastijutut, että kuukin on kummempi. Pitää muistaa, missä oltiin.

Se olisi tyttärelle kunniaksi, isäntä kuiski. Ei sulhanenkaan siitä pahastuisi, jos tietäisi.

- Sen verran tiesin minäkin, että siitä ei nyt noin vain lähdetä, mies jatkoi. Se olisi verinen loukkaus perheelle.

- Enkä minä lähdössä ollutkaan. Oli kieltämättä alkanut kiinnostaa. Pitkään olin ollut reissussa. Ajattelin, että voitaisiinhan siinä vähän halia ja haistella. Se oli semmoinen notkeauumainen, mantelisilmäinen, söpö tyttö. Tumma, paksu palmikko ulottui pitkälle selkään.

- Isäntä ilahtui, kun näki, että suostuin, konsultti jatkoi. Heistä tulisi kestiystäviä, vertaisia, väärtejä, mies selitti. Suomen kielessä ei ole sanalle vastinetta, mutta vieraan ja isännän välistä erityistä luottamusta sillä tarkoitettiin. Sitä on perinteisesti syvennetty emännän vieressä, joskus tyttärenkin. Alempi kasti tai virkamies saattoi siten osoittaa uskollisuuttaan ylemmälle.

- Minä en ollut varautunut tilanteeseen, mies kertoi. - Kumeja ei ollut matkassa, ja mietin, saisinko pidettyä itseni nuhteessa.

Tuhkaa oli karissut valkealle pöytäliinalle konsultin sikarista, ja hän keskittyi pitkään sen siivoamiseen. Ravintolasali oli puolityhjä, iltaa kohti täyttymässä.

- No saitko pidettyä, keskeytin hiljaisuuden.

- Pitihän se varmentaa, konsultti vastasi ja vilkaisi minuun. Suotta olin kiirehtinyt tapausten edelle.

- Vihjaisin ongelmasta hienotunteisesti isännälle, mutta tämä huitaisi suurpiirteisesti kädellään. Kotonahan me ollaan, ja tyttö kihloissa. Se tarkoitti, että sulhanen oli käynyt pellolla. Minäkin voisin olla vapaasti, isäntä jatkoi. Hän sanoi heillä päin tiedettävän, että se on suuri nautinto vieraalle.

- Huh, minulta pääsi.

- Niin pääsi minultakin, konsultti jatkoi. - Palattiin naisten luo, ja nämä vilkuilivat tummine, ujoine silmineen, arvasivat, mistä oli puhuttu. Kyllä siinä hieman eri lailla katsoi itsekin, mies kertoi. Tytär oli piiloutunut pitkien silmäripsiensä taakse, punasteli. Läikät olivat emännänkin poskilla, mutta hymy ystävällinen ja suora, sanoisinko äidillinen, mies virnisti.

Käytiin sitten yöpuulle, mies jatkoi ja sammutti sikarinsa. Odottelin aikani, ja tytär tuli kuin tulikin höyhenenkeveässä yöpaidassa ja pujahti peiton alle. Siinä ensin halailtiin ja tunnusteltiin, yksissä tuumin riisuttiin paitariepu pois. Tytöllä oli näpsäkät rinnat, ja nisät paukahtivat pystyyn kuin bambupuun oraat. Imeskelin niitä vuoron perään, mies kertoi, ja tyttö tuijotti suurilla silmillään kattoon. Uuma oli kapoinen, mutta lantio ja vatsan seutu täyteläinen.

- Tyttö värisi ja huokaili, tuoksui kanelille ja kardemummalle, mies jatkoi. Kumpu oli villava, vatkasi kättä vasten, ja kolon suu lipsui liukkaana, kun sinne asti uskalsin.

- Minä kysyin, voisinko tulla tervehtimään, ja tyttö kujersi, että tottahan toki. Minulla seisoi kuin ratanaula.

Kuu kurkisti ikkunasta, ja niin aloitettiin syleily.

- Minä yritin olla varovasti, mutta huomasin, että tytölle se ei ollut ollenkaan vastenmielistä. Hän otti suosiolla tuppeensa, kiersi kädet kaulaani ja puristi, että kikkeli oli irrota. Kuumennuttiin siinä puolin ja toisin.

- Minä vielä varmistin, että miten tässä ollaan, mies jatkoi. - Tyttö siihen, että ole niin kuin miehet on. Niin on sulhanenkin.

Kummalta se vaan tuntui, mies kertoi. Sallitulta ja kielletyltä yhtä aikaa. Kuukusissa tykytti täyslaidallinen ja alla keinui kuuma, hekumallinen nainen. Täysi nainen tyttö jo oli, supisi korvaan lemmekkäitä. Hän oli sulhasen kanssa päässyt makuun.

- Minä ajattelin, että annan tuntumaa minäkin, konsultti jatkoi. - Minkäs mies luonnolleen voi. Se matrassi oli kuin luotu siihen. Työnsin varpaat patjaan, katsoin tyttöä silmiin ja köyristin.

- Kyllä siinä erikoinen, veikeä maku oli, mies jatkoi pienen tauon jälkeen. - Tytön isä ja äiti nukkuivat viereisessä huoneessa. Jos nukkuivat. Kaikki tiesimme, millaisia terveisiä tytär nyt sai.

- Mutta siinä piili perinteen viehätys, mies jatkoi. Väärti hupailee, päästää siemenvuodon, ja isäntäperhe jännittää, itääkö kestiystävän miesmehu. Sitä jopa toivotaan, ajatellaan, että on viehättävää, jos lapsi saa alkunsa mokomasta nusaisusta. Siinä on jotakin jumalallista sikäläisen maun mukaan. Ja onhan vieraan perimäkin ärhäkkää. Naisen arvo siinä vaan nousee.

- Kohta heitettiin perään toinen lasti. Kun aamulla heräsin, näin hurmaavan kumppanini päivänvalossa. Tyttö piti kättään ujosti väkkäränsä edessä, kun yritin kurkistaa. Keittiössä kolisteltiin. Äiti oli noussut teetä laittamaan, mutta emme antaneet sen häiritä. Auliisti tyttö kävi nelinkontin, kun ehdotin, että kokeilisin häntä vielä takaapäin.

- Sinä siis tapasit hyvätapaisen virkamiehen, sanoin, kun mies lopetti tarinansa.

- Niin tapasin, mies nyökkäsi. - Minulla on taas syksyllä reissu tiedossa, hän jatkoi. - Hanketta viilataan, mies sanoi ja teki lähtöä uuden oluen hakuun tiskiltä. - Olen aprikoinut, olisiko nyt vuorossa äitikulta.